Nöyrin palvelijanne

Myyntitapahtuma naisen kanssa sujuu normaalisti, kunnes nainen äkkiä vakavoituu. Hän haluaa ottaa esille asian, joka on ollut ongelmana jo pitkään. Häntä nimittäin häiritään salissa. Tiedustelen, millä tavalla, ja hän näyttää: koputellaan päähän! Ja olkapäihinkin. Kysyn, ovatko syyllisiä takana istuvat. Nainen kiihtyy.

"Ei, vaan henkilökunta!"

Raksuttaa tyhjää.

"Siis onko joku henkilökunnan jäsen tullut saliin ja koputtanut teitä päähän?"

Ehkä naisen käytöksessä on ollut jotain huomautettavaa, ja joku työntekijä on puuttunut siihen…

"Kyllä kyllä - pään sisäpuolelta! Ja olkapään! Ja sitä sattuu nykyään kotonakin! Epäilen että henkilökuntanne tulee myös kallioiden läpi pääni sisään. Siihen liittyy jotenkin sähkömagneettinen säteily."

Öhhmmm.

"Ikävä juttu, tuota…"

"Minä kävisin teillä paljon useammin, jos tällaista ei sattuisi. Voisitko katsoa minulle jonkun paikan, jossa ei koputeltaisi?"

En ole ihan varma, missä päin sellainen sijaitsee. 

Keski-iän ylittänyt, pöhöttynyt mies maksaa Nordean pankki-Visa-yhdistelmäkortilla. Odotan hetken toiveikkaana oma-aloitteisuutta, mutta ei. "Pankki vai luotto?"-kysymys riemastuttaa miehen.

"No ainahan se on pankki? Eikös se pankki pitäisi aina olla oletuksena? Miksi sitä pitää aina kysyä?"

Osoitan sormella yhtä paksuja pankki- ja luottokorttikuittipinoja ja vihjailen, että osa ihmisistä tosiaankin maksaa luottokortilla, eivätkä he erityisemmin ilahtuisi, jos kassa olettaisi omiaan heiltä kysymättä. Miestä eivät muut kiinnosta.

"Mutta kyllähän se on niin, että pankilla pitäisi aina ensisijaisesti maksaa?!"

Harkitsen kuulakärkikynän upottamista voimalla miehen käteen, joka on tungettu pleksilasin alta minun reviirilleni, mutta päädyn kuitenkin syystä tai toisesta toteamaan, että tämä nyt vain kuuluu saamiini ohjeisiin.

"En minä valita, minä vaan kysyn."

No just. Kyllä tästä nyt valitus olisi kannattanut tehdä.